Sexteto Viento

Soitamme tanssittavaa argentiinalaista tangomusiikkia tangon kultakauden (n. 1928 – 1958) tyyliin.

Toimimme tai olemme kaikki toimineet erilaisissa musiikkialan ammateissa, ja meitä yhdistää halu hyödyntää klassisen musiikin taitojamme tässä haastavassa ja kiehtovassa musiikinlajissa, joka kevyen musiikin tyylilajeista on varmaankin lähinnä klassista musiikkia.

Yhtyeemme ohjelmisto käsittää lähes 40 tangoa, valssia ja milongaa ja koostuu oman sovittajamme sovituksista, jotka pyrkivät olemaan mahdollisimman uskollisia esikuvilleen, kultakauden parhaille tangotulkinnoille.

Yhtyeemme nimi viittaa puhallinsoittimiin, jotka tuovat soittoomme väriä ja vaihtelevuutta. Tarvittaessa ne toimivat ilmaisuvoimaisina soolosoittimina joten pystymme esittämään myös laulettuja tangoja rikkomatta niiden alkuperäistä rakennetta.

Olemme soittaneet argentiinalaista tangoa vaihtelevina kokoonpanoina syksystä 2015 alkaen, ja vuoden 2017 alusta kokoonpanona on ollut sekstetti.

Nykyinen kokoonpanomme on seuraava:

Halutessanne kanssamme esiintyy myös argentiinalaisen tangon tanssipari Elina Vehviläinen ja Heikki Ilmari. He ovat tämän vaativan tanssilajin aktiivisia harrastajia ja toimineet argentiinalaisen tangon harrastajaryhmien ohjaajina. Mikäli tilaaja haluaa, he voivat pitää yleisölle argentiinalaisen tangon tutustumisoppitunnin.

Voit katsoa videoita esiintymisistämme YouTube-kanavaltamme.