Cuarteto Viento ja Marianne Maas

Tango syntyi ja kasvoi Buenos Airesissa, siirtolaisia kuhisevassa suurkaupungissa, sen työläiskortteleissa ja kulmakapakoissa. Valtaosa tangokappaleista - myös tanssittavista - on ollut alun perin lauluja, ja niiden sanat kertovat siitä mikä vaikeissakin oloissa on ihmisen sydäntä lähinnä: rakkaudesta. Usein tämä rakkaus on jo menetetty, ja jäljellä on vain kaipaus tai tuska, jopa kuolema, mutta usein sanat kertovat myös toivosta ja uuden alun mahdollisuudesta. Kvartettiohjelmistomme käsittää kaikkein rakastetuimpia tangolauluja, joita Buenos Airesissa lauletaan tänäkin päivänä. Ne kertovat tarinaa, joka koskettaa meitä aivan kuten se kosketti ihmisiä jo sata vuotta sitten.

Turkulainen Marianne Maans on tullut tunnetuksi suomenruotsalaiseen kansanmusiikkiin erikoistuneena laulajana ja viulistina, mutta hänen laaja osaamisensa kattaa nyttemmin myös Buenos Airesin perinnemusiikin eli argentiinalaisen tangon. Marianne laulaa joitakin lauluja suomeksi mutta suurimman osan alkukielellä eli Rio de la Platan espanjaksi. Laulujen välissä hän selostaa espanjankielisten tekstien sisällön yleisölle ja kertoo taustatietoa tangomusiikista.

Kvartettikokoonpanomme on sekstetistä tuttu:

Myös kvartetin kanssa voi tilata esiintymään argentiinalaisen tangon tanssiparin Elina Vehviläinen ja Heikki Ilmari.